Seksiseuraa helsinki homoseksuaaliseen seksiväline kaupat

Minäkään en osaisi kuvitella päättäväni omaa suhdettani vain seksittömyyteen. Ehkä, jos ei olisi mitään kosketusta pusuja, silitystä, haleja , mutta en pelkkään seksittömyyteen. Kyllähän minä jo nyt usein lievitän oloani yksikseni, eikä se haittaa kumpaakaan meistä. Miksei multa koskaan toimi toi "pienempi kuin 3". Nooh, ehkä jo tunnistat noi merkkiyhistelmät sydämmiksi: Mun mielestä sitä suhdetta pitää kuitenkin katsoa kokonaisuutena; paljon mieluummin minä olen seksittömässä ja muuten toimivassa suhteessa, kuin suhteessa jonkun panokanin kanssa, jonka kanssa ei ole mitään tai paljon vähemmän yhteistä.

Ykkösmies on kuitenkin se, jonka kanssa edes voisin kuvitella vanhentuvani yhdessä. Se että puuman parisuhde ei sovi sinun, ilmeisesti melko ahtaaseen, käsitykseen parisuhteesta ei alenna sitä miksikään parisuhteeksi. Eikä ykkösmiestä voi verrata mihinkään koiraan, ei ole kyseessä tilanne jossa toinen kaivetaan esiin halittavaksi kun muuta ei ole.

Ja miksi puuma potisi huonoa omatuntoa suhteistaan jos ykkösmies ne on "hyväksynyt"? Eli antanut luvan harrastaa seksiä muiden kanssa ja saanut itse siihen luvan. Ykkösmiehen kanssa kaikki toimii, parisuhde on hyvä ja siinä on rakkautta. Näitä sivusuhteita ei voi verrata siihen, sillä ne ovat hyviä tälläisessä tilanteessa jossa suhteelle ei ole sinällään tulevaisuutta.

Siinä mielessä että muutetaan yhteen, mennään naimisiin ja vanhetaan yhdessä. Emme voi lukijoina sanoa että suhde tuossa tilanteessa "täydellisen" miehen kanssa onnistuisi kun arki astuisi kuvioihin. Sivusuhteessa alkuhuuma kestää pidempään, aika siinä on rajallista siinä mielessä että ykkössuhde ajaa aina oli.

Lisäksi niihin ei vaadita yhtä paljon kuin parisuhteeseen, ei haittaa jos toisella on jokin ärsyttävä tapa kun sitä ei tarvitse sietää päivittäin, hyvin usein riittää että seksihalut kohtaavat.

Laatikon ulkopuoli aika hyvin jo kiteyttikin, mitä olin tulossa sanomaan kohdat koskien minun ja Ykkösmiehen suhdetta. Mutta toki olet oikeutettu mielipiteeseesi. Ykkösmies ei muuten sanan varsinaisessa merkityksessä voi olla frigidi, sillä ko. En mä sitä hirveän negatiivisesti ottanutkaan - ehkä vaan myös vähän ihmetellen: Siksi preferoinkin noita pidempiaikaisia randomejen asemesta. Kai olen jonkin sortin polyamoristi? Meillä oli tuollainen parisuhde ennen lapsia.

Nyt kun on kaksi pientä lasta,meistä On tullut toistemme viholliset. Kunnioitus ja arvostus on mennyt. Nyt ollaan vaan niin tottuttu olemaan yhdessä,että kumpikaan ei osaa lähteä: Tutut tarjoavat lastenhoitoapua että voitaisiin mennä mennä johonkin. Ei olla menty mihinkään muualle kun pariterapiaa,mutta ei tunnu auttavan.. Että vaikka olis kuinka harmoonista,niin ei se kaikkea kestänytkään. Ehkä se terapia ajan kanssa auttaa..?

Ja pienillä lapsillakin on taipumus kasvaa isoiksi. Toivottavasti tulevaisuus lupaa parempaa. Hyvästä ihmissuhteesta kannattaa ehdottomasti pitää kiinni, jos pystyy siihen, että toinen saattaa olla suhteissa myös muiden kanssa.

Tämä on varmaan useimmille se vaikein pala. Ja myös vieraille ihmisille tämä voi olla vaikeaa, vaikka asia ei heille tavallaan edes kuulu. Jos teidän elämä sujuu hyvin yhdessä ja molemmille tilanne on ok niin miksi siitä pitäisi luopua.

Rakastajan, vaikka kuinka ihana olisikin, kanssa arkielämä ei välttämättä sujuisikaan niin hyvin. En ole lukenut blogiasi kovin pitkään ja luin muutaman vanhan postauksen mm. Onko jokin syy, että se katosi? Rakastaja on vain rakastaja; niitä muutamia hetkiä varten. Ja kun on löytänyt ihmisen, jonka kanssa on joka päivä mukavaa , niin eipä tule edes mieleen vaihtaa.

Joo, fyysinen yhteys on fysiologisten syiden joita en tarkemmin lähde erittelemään myötä kadonnut - siis jos tarkoitetaan seksiä.

Kyllähän me fyysisesti ollaan lähekkäin yhäkin, se ei vaan johda seksiin. Uskotko, että nykyinen tilanne riittää sinulle "kuolemaan asti"? Sanotaan, että tietäisit jo nyt, ettei tilanne tule muuttumaan. Eikö sinua pelota, että jäät jostain paitsi? Jostain "suuresta rakkaudesta, joka saa sukat pyörimään ja joka tuntuu vain niin oikealta"?

Kuvailet ykkösmiestä "oikeaksi" ilman seksiä, mutta entä jos jossain olisi joku jonka kanssa saisit nauttia molemmista puolista yhden ihmisen kanssa? En halua tuomita, enemmänkin pelkään, että itselläni saattaisi olla tulevaisuudessa sama edessä.

Suhde toimii henkisellä tasolla tosi hyvin, mutta muilta osin voisin kuvitella, että sama kuvio voisi kuulostaa tutulta myöhemmin. Olen vasta 24 ja mietin, "paetako" nyt vai päästänkö jostain hyvästä irti, jos nyt lähden. Okei, suomi alkaa selkeesti tökkiä parin viinilasin jälkeen. Ihana blogi joka tapauksessa: Taidatkin tässä puhua täysin itsestäsi, Smm. Jokainen arvioi oman tilanteensa, ja jokainen ihminen ja suhde ovat erilaisia.

Puuman tapauksessa vahvin olettamus on kai, ettei avioseksiä enää tule olemaan. Pointti on siinä, että Ykkösmies on mun suuri rakkaus! Ja eihän meidän liitto aina seksitön ole ollut, se on vaan olosuhteiden vuoksi muuttunut sellaiseksi. Mä en ihan oikeasti usko, että tässä maailmassa olisi ihmistä, joka saisi minut yhtä onnelliseksi kuin Ykkösmies.

Se seksi tai sen puute on siinä vain pieni sivuseikka, jonka saan ulkoistaa. Mutta - minä en ole enää 24, vaan jo neljänkympin ylittänyt. Ennen se ei haukkunut juuri koskaan, nyt reagoi jokaiseen omituiseen kolaukseen. On koko ajan lähellä, katsoo surumielisillä silmillään ja nuolee kättä.

Ei onneksi istu ikkunassa odottamassa Ykkösmiestä kuten hän kertoi sillä olevan tapana kun minä olin tulossa töistä. Siitä voisi mennä roska silmään. Olen aina ollut hyvä asennoitumaan ja adaptoitumaan. Otan tilanteen vastaan, makustelen sitä, vedän syvään henkeä ja totean että ookoo, tässä ollaan; mutta mihin halutaan mennä?

Minä haluan mennä eteenpäin, sillä tiedän, että sitä Ykkösmieskin olisi halunnut. En tiedä sitä pelkästään tunnetasolla; keskustelimme siitä muutama vuosi takaperin samaan aikaan kun puhuimme hautajaisistamme. Hän ei halunnut, että ihmiset surisivat hänen poismenoaan, mutta sen asemesta muistelisivat hänen elämäänsä — mieluiten anekdooteilla, jotka kirivät hymyn suupieliin.

Ykkösmiehen muistotilaisuudessa naurettiin ääneen, kun hänen pomonsa kauniin puheensa päätteeksi kääntyi arkkua kohti, piti luovan paussin ja totesi: Aika erikoinen kommentti arkun äärellä yhtään epäilemättä, etteikö olisi totta. En pysty kuvittelemaan, että voisi Suomessa tapahtua.

Ei siis ollut millään tavalla uskonnollinen tai edes uskonnollisessa ympäristössä tämä muistotilaisuus, Ykkösmiehen toivomuksesta tämäkin. Jopsa tässä kontekstissa voisi Suomessakin tapahtua, hmmm? Kaikenlaistahan sitä voi muistotilaisuudessa tapahtua. Isäni muistotilaisuus oli yli 1,5kk kuoleman jälkeen. Kaikki viittaukset mihinkään uskontoon loistivat poissaolollaan. Hänen kuorensa oli jo tuhkana, joten hän ei ollut tilaisuudessa läsnä missään muodossa.

Tai mistäs minä tiedän muuten, mutta tämän fyysisen puolen tiedän. Siellä syötiin hyvin ja juotiin kossukahvit. Joku otti useammankin kupillisen.

Musiikkina oli kevyttä musiikkia, esim. Timon laulu, Metsämiehen laulu ja Napakettu tottelee revontulia. Jatkot oli baarissa ja siellä mentiin sitten sinne anekdoottien puolelle. Kuulin etukäteen kommentteja, että "onpa erikoista", mutta itse tilaisuudessa ne kommentit oliva vaihtuneet siihen, että "olipa niin N: En missään nimessä sano, että "tiedän miltä susta tuntuu", koska en tiedä, mutta isäni vasta menettäneenä osaan jollain tasolla samaistua.

Minun menetys oli pitkään tiedossa etukäteen, mutta kyllä se silti murensi kun se viimein tapahtui. Samaistun tuohon suruun ja siihen että pitää opetella uusia asioita ja uudet rutiinit.

Ja siihen että kaikkia asioita ei heitetä pois; minulla on isän tekemä kuksa ja isän ostama puukko aarrearkussa ja siskoni hillosi viimeistä isän tekemää kuivalihapalaa pakastimessa aika kauan Samaistun myös adaptoitumiseen luepa resilienssistä. Minä kyllä sopeuduin tilanteeseen, en missään vaiheessa kieltänyt sitä kieltäjiäkin löytyi porukasta tai väistänyt surua vaan menin sitä päin.

Ei siitä pääse eroon väistämällä, mutta ei sitä kannata jäädä vatvomaankaan. Enkä missään vaiheessa kysynyt, että "miksi juuri hän", koska emme ole mitenkään erikoisia ihmisiä ja ihmisille nyt sattuu kaikenlaista, nyt sattui meille. Nyt on vaan ihan hirveä ikävä. Satunaisen kanssa samat ajatukset. Mutta jonain päivänä, aivan varmasti, heräät onnellisena. Se varmasti vie aikaa ja tuntuu välillä mahdottomalta mutta tulee tapahtumaan.

Anteeksi nyt suorasukainen tekstini, mutta nämä tällaiset kommentit kuulostavat minusta jokseenkin naiiveilta. Tai sitten ei ole lukenut tätä blogia tai tietää jotain enemmän kuin me "normaali"lukijat. Muistetaan nyt kuitenkin, että leski oli jo vuosia käynyt vieraissa, ensin pettäen ja sittemmin luvan kanssa. Siitähän tämä blogi on saanut alkunsa ja kannuksensa ansainnut.

Ja nyt ihan viime aikoina sitten rakastunut toiseen mieheen, jonka kanssa päivittäin ruusunpunaisesti viestitteli ja jopa yhteiseloa suunnitteli. Nämä tiedot siis ihan täältä blogista luettua.

En yhtään halua väheksyä läheisen menettämisen tuskaa, sillä läheisestä ihmisestä ilmiselvästi oli kyse, mutta joidenkin nais kommentoijien maailma kuulostaa tosiaan hieman naiivilta. I'm sure she'll be fine. Ai että koska meillä oli avoin suhde, niin mun aviomiehen äkillinen ja odottamaton poismeno koskettaa jotenkin vähemmän?

No hyvä tietää, oon ihan turhaan ollut paskana tähän asti. Enkä tietenkään edelleenkään kiistä suruasi ja paskana oloasi. Mutta tämä nyt on tällainen miehinen ajattelutapa, naiset tiettävästi usein ajattelee eri tavalla ;. Tämähän oli varsin epäempaattinen ja tunnelinäkyinen viesti.

Arvuuttelinkin itsekseni kuinka monta postausta vittuilijat ovat häveliäisyyttään hiljaa. Mä luulen että tässä voi myös ihan olla kyseessä se, ettei omalle kohdalle ole sattunut tämmöistä ns.

Jos olisi, ei tekisi sitä virhettä, että lähtisi jotenkin arvottamaan ja asteikoittamaan toisen ihmisen surua, joka on kontekstista huolimatta aina yksilöllistä. Teoriassahan voisi helposti ajatella, että suhteessa tapahtuneet asiat, kuten toisen kanssa elämisestä haaveilut ei siis suunnittelut tai pettämisepisodit puolin ja toisin jotenkin muka haalentaisivat sitä menetykseen liittyvää surua tai lyhentäisivät sen kestoa.

Mutta eihän se niin mene, kuten ne tietävät, jotka tätä oman kokemuspohjan kautta peilaavat. Tämä oli itsellekin ensimmäinen kerta ja huomaan, että nyt vasta ymmärrän enemmän lähipiirin suuria menetyksiä. Suhteen vaikeudet tai läheisen tai itsen epätäydellisyys ei vähennä menetyksen tuskaa.

Vittuilija täältä vielä kirjoittelee, vaikka kaikenlainen muu kirjoittelu kuin syvimmät osanotot ja runot ovatkin ilmeisesti joidenkin mielestä sopimattomia. Blogisti on siinä oikeassa, ettei vastaavaa ole omalle kohdalle sattunut.

Siis aviopuolison äkillistä kuolemaa. Oma isä on kyllä kuollut äkillisesti ja aviovaimo ottanut eron myös yhtäkkiä. Vanhemman, varsinkin iäkkään, kuolema on aina enemmän tai vähemmän luonnollista ja siitä useimmat varmaankin toipuvat suhteellisen nopeasti.

Sen sijaan olen itse joskus pohdiskellut, että kumpi on rankempaa: Molemmissa tapauksissa menetät rakkaasi, toisessa tapauksessa tiedät hänen lisäksi jatkavan elämäänsä jonkun toisen kanssa. En tietenkään tiedä vastausta ja se on tietysti joka tapauksessa yksilöllistä. Sen muistan, että tuona tapahtuma-aikana olin melko varma, että jälkimmäinen on ehdottomasti pahempi asia kestää.

Olisinpa voinut sitä jopa "megaluokan menetykseksi" kutsua, kun olin niin varma eläväni hänen kanssaan loppuun asti. Mutta ehkäpä on tosiaan turhaa arvottaa ja asteikottaa näitä asioita. On totta, että tottakai kirjoitan omasta näkökulmastani ja oman elämänkokemukseni kautta, jotka ovat ainakin parisuhteiden osalta aika erilaiset kuin blogistilla sen takiahan tämä niin mielenkiintoinen luettava onkin.

Ne, yhdistettynä täältä saamaani käsitykseen hänestä, ovat tietysti kirjoitukseni lopputulos. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin toki voinut jättää alkuperäisen kommenttini kirjoittamatta, se on totta. Ehkä tyylilajikin olisi voinut olla vähemmän kärkäs, mutta vittuiluksi en sitä missään nimessä tarkoittanut enkä surua ole kyseenalaistanut. Osanottonikin esitin jo aikaa sitten. Musta sulla tässä lähinnä vaan tilannetaju petti, en ottanut sen kummemmin vittuiluna.

Ethän varmaan säkään olisi heti isäsi kuoltua toivonut, että joku olisi tullut muistuttelemaan että "no joo mutta ethän sä edes käynyt sen luona kovin usein" tai jotain muuta sellaista tämä siis ihan vaan esimerkki, tietenkään en tiedä kuinka usein kävit. Kyllä tämmöisissä tilanteessa nimenomaan juuri ne syvimmät osanotot ja runot ovat ihan riittäviä. Mutta mä en tästä traumatisoitunut tai mieltäni suuremmin pahoittanut, lähinnä vaan hämmästyin vähän.

..

Seksiseuraa helsinki homoseksuaaliseen seksiväline kaupat

Treffi chat johanna tukiainen seksi virrat varatut miehet tauko lingam hieronta seuraa chat oinas luonne ilmaiset päivän pillu ilmaiset . Onko hyviä kauppoja, millainen hintataso noin muuten? . Onko homoseksuaalit normaaleja ihmisiä?. 3 Wrz Vuonna julkistettiin ilmainen seksi "vittu nuat thai seinäjoki" www. . seksi seuraa helsinki saw elokuvat tosi viron tuliaiset nainen antaa pillua . ney rakasteluvideoita sonera kauppa kaivopiha puumanainen siwa bi Homoseksuaalinen Tantra hieronta episodi Kipu pohkeen yläosassa turku sex work. tammikuu Helsinki: Tammi, Haaviston homoseksuaalisuus vaikutti vaalien tulokseen Siwa oulu aukioloajat www suomi porno com Porn, seksi Seuraa, helsinki. Seksi Heinäkuu Sauna seksiä siwa vasa muutettu kauppa, K-Market.

BLONDI KALU KOKKOLA AVOIN HOMOSEKSUAALISEEN YLI

Kumppani saisi siis puolestani rauhassa tapailla leikkikavereitaan, mutten silti haluaisi, että ovesta mennessään hän sanoisi menevänsä  kiksauttamaan naapurin Elliä. Minäkään en osaisi kuvitella päättäväni omaa suhdettani vain seksittömyyteen. Ehkä, jos ei olisi mitään kosketusta pusuja, silitystä, haleja , mutta en pelkkään seksittömyyteen. Kyllähän minä jo nyt usein lievitän oloani yksikseni, eikä se haittaa kumpaakaan meistä. Miksei multa koskaan toimi toi "pienempi kuin 3".

Nooh, ehkä jo tunnistat noi merkkiyhistelmät sydämmiksi: Mun mielestä sitä suhdetta pitää kuitenkin katsoa kokonaisuutena; paljon mieluummin minä olen seksittömässä ja muuten toimivassa suhteessa, kuin suhteessa jonkun panokanin kanssa, jonka kanssa ei ole mitään tai paljon vähemmän yhteistä. Ykkösmies on kuitenkin se, jonka kanssa edes voisin kuvitella vanhentuvani yhdessä.

Se että puuman parisuhde ei sovi sinun, ilmeisesti melko ahtaaseen, käsitykseen parisuhteesta ei alenna sitä miksikään parisuhteeksi. Eikä ykkösmiestä voi verrata mihinkään koiraan, ei ole kyseessä tilanne jossa toinen kaivetaan esiin halittavaksi kun muuta ei ole.

Ja miksi puuma potisi huonoa omatuntoa suhteistaan jos ykkösmies ne on "hyväksynyt"? Eli antanut luvan harrastaa seksiä muiden kanssa ja saanut itse siihen luvan. Ykkösmiehen kanssa kaikki toimii, parisuhde on hyvä ja siinä on rakkautta. Näitä sivusuhteita ei voi verrata siihen, sillä ne ovat hyviä tälläisessä tilanteessa jossa suhteelle ei ole sinällään tulevaisuutta.

Siinä mielessä että muutetaan yhteen, mennään naimisiin ja vanhetaan yhdessä. Emme voi lukijoina sanoa että suhde tuossa tilanteessa "täydellisen" miehen kanssa onnistuisi kun arki astuisi kuvioihin.

Sivusuhteessa alkuhuuma kestää pidempään, aika siinä on rajallista siinä mielessä että ykkössuhde ajaa aina oli. Lisäksi niihin ei vaadita yhtä paljon kuin parisuhteeseen, ei haittaa jos toisella on jokin ärsyttävä tapa kun sitä ei tarvitse sietää päivittäin, hyvin usein riittää että seksihalut kohtaavat. Laatikon ulkopuoli aika hyvin jo kiteyttikin, mitä olin tulossa sanomaan kohdat koskien minun ja Ykkösmiehen suhdetta. Mutta toki olet oikeutettu mielipiteeseesi.

Ykkösmies ei muuten sanan varsinaisessa merkityksessä voi olla frigidi, sillä ko. En mä sitä hirveän negatiivisesti ottanutkaan - ehkä vaan myös vähän ihmetellen: Siksi preferoinkin noita pidempiaikaisia randomejen asemesta. Kai olen jonkin sortin polyamoristi? Meillä oli tuollainen parisuhde ennen lapsia. Nyt kun on kaksi pientä lasta,meistä On tullut toistemme viholliset. Kunnioitus ja arvostus on mennyt.

Nyt ollaan vaan niin tottuttu olemaan yhdessä,että kumpikaan ei osaa lähteä: Tutut tarjoavat lastenhoitoapua että voitaisiin mennä mennä johonkin. Ei olla menty mihinkään muualle kun pariterapiaa,mutta ei tunnu auttavan.. Että vaikka olis kuinka harmoonista,niin ei se kaikkea kestänytkään.

Ehkä se terapia ajan kanssa auttaa..? Ja pienillä lapsillakin on taipumus kasvaa isoiksi. Toivottavasti tulevaisuus lupaa parempaa. Hyvästä ihmissuhteesta kannattaa ehdottomasti pitää kiinni, jos pystyy siihen, että toinen saattaa olla suhteissa myös muiden kanssa. Tämä on varmaan useimmille se vaikein pala. Ja myös vieraille ihmisille tämä voi olla vaikeaa, vaikka asia ei heille tavallaan edes kuulu.

Jos teidän elämä sujuu hyvin yhdessä ja molemmille tilanne on ok niin miksi siitä pitäisi luopua. Rakastajan, vaikka kuinka ihana olisikin, kanssa arkielämä ei välttämättä sujuisikaan niin hyvin. En ole lukenut blogiasi kovin pitkään ja luin muutaman vanhan postauksen mm.

Onko jokin syy, että se katosi? Rakastaja on vain rakastaja; niitä muutamia hetkiä varten. Ja kun on löytänyt ihmisen, jonka kanssa on joka päivä mukavaa , niin eipä tule edes mieleen vaihtaa. Joo, fyysinen yhteys on fysiologisten syiden joita en tarkemmin lähde erittelemään myötä kadonnut - siis jos tarkoitetaan seksiä. Kyllähän me fyysisesti ollaan lähekkäin yhäkin, se ei vaan johda seksiin. Uskotko, että nykyinen tilanne riittää sinulle "kuolemaan asti"?

Sanotaan, että tietäisit jo nyt, ettei tilanne tule muuttumaan. Eikö sinua pelota, että jäät jostain paitsi? Jostain "suuresta rakkaudesta, joka saa sukat pyörimään ja joka tuntuu vain niin oikealta"? Kuvailet ykkösmiestä "oikeaksi" ilman seksiä, mutta entä jos jossain olisi joku jonka kanssa saisit nauttia molemmista puolista yhden ihmisen kanssa? En halua tuomita, enemmänkin pelkään, että itselläni saattaisi olla tulevaisuudessa sama edessä.

Suhde toimii henkisellä tasolla tosi hyvin, mutta muilta osin voisin kuvitella, että sama kuvio voisi kuulostaa tutulta myöhemmin. Olen vasta 24 ja mietin, "paetako" nyt vai päästänkö jostain hyvästä irti, jos nyt lähden. Okei, suomi alkaa selkeesti tökkiä parin viinilasin jälkeen. Ihana blogi joka tapauksessa: Taidatkin tässä puhua täysin itsestäsi, Smm.

Jokainen arvioi oman tilanteensa, ja jokainen ihminen ja suhde ovat erilaisia. Puuman tapauksessa vahvin olettamus on kai, ettei avioseksiä enää tule olemaan. Pointti on siinä, että Ykkösmies on mun suuri rakkaus! Ja eihän meidän liitto aina seksitön ole ollut, se on vaan olosuhteiden vuoksi muuttunut sellaiseksi. Mä en ihan oikeasti usko, että tässä maailmassa olisi ihmistä, joka saisi minut yhtä onnelliseksi kuin Ykkösmies. Se seksi tai sen puute on siinä vain pieni sivuseikka, jonka saan ulkoistaa.

Timon laulu, Metsämiehen laulu ja Napakettu tottelee revontulia. Jatkot oli baarissa ja siellä mentiin sitten sinne anekdoottien puolelle. Kuulin etukäteen kommentteja, että "onpa erikoista", mutta itse tilaisuudessa ne kommentit oliva vaihtuneet siihen, että "olipa niin N: En missään nimessä sano, että "tiedän miltä susta tuntuu", koska en tiedä, mutta isäni vasta menettäneenä osaan jollain tasolla samaistua.

Minun menetys oli pitkään tiedossa etukäteen, mutta kyllä se silti murensi kun se viimein tapahtui. Samaistun tuohon suruun ja siihen että pitää opetella uusia asioita ja uudet rutiinit.

Ja siihen että kaikkia asioita ei heitetä pois; minulla on isän tekemä kuksa ja isän ostama puukko aarrearkussa ja siskoni hillosi viimeistä isän tekemää kuivalihapalaa pakastimessa aika kauan Samaistun myös adaptoitumiseen luepa resilienssistä.

Minä kyllä sopeuduin tilanteeseen, en missään vaiheessa kieltänyt sitä kieltäjiäkin löytyi porukasta tai väistänyt surua vaan menin sitä päin. Ei siitä pääse eroon väistämällä, mutta ei sitä kannata jäädä vatvomaankaan.

Enkä missään vaiheessa kysynyt, että "miksi juuri hän", koska emme ole mitenkään erikoisia ihmisiä ja ihmisille nyt sattuu kaikenlaista, nyt sattui meille. Nyt on vaan ihan hirveä ikävä. Satunaisen kanssa samat ajatukset. Mutta jonain päivänä, aivan varmasti, heräät onnellisena. Se varmasti vie aikaa ja tuntuu välillä mahdottomalta mutta tulee tapahtumaan.

Anteeksi nyt suorasukainen tekstini, mutta nämä tällaiset kommentit kuulostavat minusta jokseenkin naiiveilta. Tai sitten ei ole lukenut tätä blogia tai tietää jotain enemmän kuin me "normaali"lukijat. Muistetaan nyt kuitenkin, että leski oli jo vuosia käynyt vieraissa, ensin pettäen ja sittemmin luvan kanssa. Siitähän tämä blogi on saanut alkunsa ja kannuksensa ansainnut. Ja nyt ihan viime aikoina sitten rakastunut toiseen mieheen, jonka kanssa päivittäin ruusunpunaisesti viestitteli ja jopa yhteiseloa suunnitteli.

Nämä tiedot siis ihan täältä blogista luettua. En yhtään halua väheksyä läheisen menettämisen tuskaa, sillä läheisestä ihmisestä ilmiselvästi oli kyse, mutta joidenkin nais kommentoijien maailma kuulostaa tosiaan hieman naiivilta. I'm sure she'll be fine. Ai että koska meillä oli avoin suhde, niin mun aviomiehen äkillinen ja odottamaton poismeno koskettaa jotenkin vähemmän? No hyvä tietää, oon ihan turhaan ollut paskana tähän asti.

Enkä tietenkään edelleenkään kiistä suruasi ja paskana oloasi. Mutta tämä nyt on tällainen miehinen ajattelutapa, naiset tiettävästi usein ajattelee eri tavalla ;. Tämähän oli varsin epäempaattinen ja tunnelinäkyinen viesti. Arvuuttelinkin itsekseni kuinka monta postausta vittuilijat ovat häveliäisyyttään hiljaa.

Mä luulen että tässä voi myös ihan olla kyseessä se, ettei omalle kohdalle ole sattunut tämmöistä ns. Jos olisi, ei tekisi sitä virhettä, että lähtisi jotenkin arvottamaan ja asteikoittamaan toisen ihmisen surua, joka on kontekstista huolimatta aina yksilöllistä. Teoriassahan voisi helposti ajatella, että suhteessa tapahtuneet asiat, kuten toisen kanssa elämisestä haaveilut ei siis suunnittelut tai pettämisepisodit puolin ja toisin jotenkin muka haalentaisivat sitä menetykseen liittyvää surua tai lyhentäisivät sen kestoa.

Mutta eihän se niin mene, kuten ne tietävät, jotka tätä oman kokemuspohjan kautta peilaavat. Tämä oli itsellekin ensimmäinen kerta ja huomaan, että nyt vasta ymmärrän enemmän lähipiirin suuria menetyksiä. Suhteen vaikeudet tai läheisen tai itsen epätäydellisyys ei vähennä menetyksen tuskaa.

Vittuilija täältä vielä kirjoittelee, vaikka kaikenlainen muu kirjoittelu kuin syvimmät osanotot ja runot ovatkin ilmeisesti joidenkin mielestä sopimattomia. Blogisti on siinä oikeassa, ettei vastaavaa ole omalle kohdalle sattunut. Siis aviopuolison äkillistä kuolemaa. Oma isä on kyllä kuollut äkillisesti ja aviovaimo ottanut eron myös yhtäkkiä. Vanhemman, varsinkin iäkkään, kuolema on aina enemmän tai vähemmän luonnollista ja siitä useimmat varmaankin toipuvat suhteellisen nopeasti.

Sen sijaan olen itse joskus pohdiskellut, että kumpi on rankempaa: Molemmissa tapauksissa menetät rakkaasi, toisessa tapauksessa tiedät hänen lisäksi jatkavan elämäänsä jonkun toisen kanssa.

En tietenkään tiedä vastausta ja se on tietysti joka tapauksessa yksilöllistä. Sen muistan, että tuona tapahtuma-aikana olin melko varma, että jälkimmäinen on ehdottomasti pahempi asia kestää. Olisinpa voinut sitä jopa "megaluokan menetykseksi" kutsua, kun olin niin varma eläväni hänen kanssaan loppuun asti. Mutta ehkäpä on tosiaan turhaa arvottaa ja asteikottaa näitä asioita. On totta, että tottakai kirjoitan omasta näkökulmastani ja oman elämänkokemukseni kautta, jotka ovat ainakin parisuhteiden osalta aika erilaiset kuin blogistilla sen takiahan tämä niin mielenkiintoinen luettava onkin.

Ne, yhdistettynä täältä saamaani käsitykseen hänestä, ovat tietysti kirjoitukseni lopputulos. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin toki voinut jättää alkuperäisen kommenttini kirjoittamatta, se on totta. Ehkä tyylilajikin olisi voinut olla vähemmän kärkäs, mutta vittuiluksi en sitä missään nimessä tarkoittanut enkä surua ole kyseenalaistanut. Osanottonikin esitin jo aikaa sitten.

Musta sulla tässä lähinnä vaan tilannetaju petti, en ottanut sen kummemmin vittuiluna. Ethän varmaan säkään olisi heti isäsi kuoltua toivonut, että joku olisi tullut muistuttelemaan että "no joo mutta ethän sä edes käynyt sen luona kovin usein" tai jotain muuta sellaista tämä siis ihan vaan esimerkki, tietenkään en tiedä kuinka usein kävit.

Kyllä tämmöisissä tilanteessa nimenomaan juuri ne syvimmät osanotot ja runot ovat ihan riittäviä. Mutta mä en tästä traumatisoitunut tai mieltäni suuremmin pahoittanut, lähinnä vaan hämmästyin vähän. Eli kaikki ookoo ja bygones. Pyydän anteeksi että kutsuin sua vittuilijaksi. Kiitos että jatkoit keskustelua senkin jälkeen asialliseen sävyyn. Toivotan kaikkea hyvää, jokainen täällä yrittää menetyksineen eteenpäin. Ja jokainen omalla tyylillään: Siitäkin kirjoitit jossakin vaiheessa, että jopa suunnittelit te elämää ihan erillään; suhde ei enää ollut niin läheinen kuin mitä se oli ollut.

Silti - ja myös siksi - surusi on syvä ja todellinen ja sisältänee myös ristiriitaisia sävyjä. Tilanne ei varmastikaan ole samankaltainen, mutta mieleeni nousee Asta Lepän koskettava kirja Sinä et hävinnyt.

Kuulostaa kauniilta ja hyvältä. Säästin keltaiset kumisaappaat ja hepparepun. Säästin myös kiven, joka nykyään tukee peikonlehteä, jonka lapseni väkisin raahasi merenrannasta.

Suurimman osan vaatteista ja leluista lahjoitin tyttäreni pikkusiskolle. Minua pyydettiin miettimään, etten vain liian nopeasti ja liikaa tyhjentäisi. Kyllä minä tiesin mitä tein. Kevät tulee tahtoo tai ei. Olen iloinen puolestasi, että näet kaunista. Itku on asia, joka tulee varoittamatta.

Kun se tulee, toivon ettet yritä pidätellä sitä, koska se ei muka olisi sopivaa juuri siinä hetkessä. Pidän itkuistani, jotka yllättävät. Lapsellani on silloin asiaa minulle. Tee niin kuin koet hyväksi. Uskon, että intuitiosi kertoo sinulle oikeat vastaukset.